Taikaopisto

Stellan erikoinen vessareissu

Stellan erikoinen vessareissu

Heipähei! Tänään on tällainen tarina as– eikun hetkonen, siinä menee koko juoni jos paljastan sen nyt. No, kuitenkin tällainen kiva tarina. Lukuiloa:) Ja ai niin vielä niistä kilpailun kirjoista, olen saanut yhden luettua, ja kaikki muut paitsi yhden hankittua.   Tunnin olisi pitänyt alkaa jo kaksi minuuttia sitten, mutta minulla oli hirveä vessahätä, olisi pakko Jatka lukemista Stellan erikoinen vessareissu

Taikaopisto

Taikaopisto

Tänään tulee jatkoa Taikaopistolle. Varoitan jo etukäteen, tässä ei tapahdu paljoa, mutta silti ihan mielenkiintoinen kaiketi… Ja tuo kuva, (pixabay) niin se on kuva ulkopuolelta, tarinasta selviää lisää. Okei, alkuhöpinät olivat tässä, menehän jo lukemaan.   Minä olen Tiina Lahtinen, ja olen juuri saanut tietää, että minussa piilee taikavoimia. Istun metrossa. Palasin äseken paikalleni Arthuria Jatka lukemista Taikaopisto

Yllätyksellinen metromatka

Yllätyksellinen metromatka

Tällä kertaa tällainen tarina, vaihteen vuoksi fantasiaa. Pahoittelut postausvälistäni, ei oikein ole ollut ideoita, mistä olisi saanut tarinan, mutta kun ajattelin, että metrollahan voisi mennä melkein minne vain, ja kun matkustan aika paljon metrolla, sain tämän idean. Metro kaartaa tunnelista esiin. Olen vasta liukuportaissa, mutta juoksemalla selvitän tieni nopeasti oville ja syöksyn sisään. Miksi metro Jatka lukemista Yllätyksellinen metromatka