toukokuu 2023

Ei siinä niin pitänyt käydä

Ei siinä niin pitänyt käydä

Heips! Tänään tällainen lyhyt ja surullinen tarina. Ei kai minulla muuta, päästän teidät lukemaan.     Kesä oli tulossa. Sen tunsi ilmassa ja kaikessa. Kävelin Marin  kanssa kaupungilla. Olimme menossa koulun jälkeen ostamaan jäätelöt. Selasin puhelintani. Vilkaisin sivusilmällä Mariin. Tämä katsoi omaa puhelintaan. Äkkiä näin hauskan videon. Siinä kiivettiin sähkötolpan päähän ja otettiin siinä hieno Jatka lukemista Ei siinä niin pitänyt käydä

Junamatkalla

Junamatkalla

Hei! Anteeksi hieman pidemmästä postausvälistä, mutta tänään vuorossa olisi tarina, jonka kirjoitin suomen tunnilla. Lukuiloa!   Lysähdin junan penkille helpottuneena. Olin sittenkin ehtinyt junaan, vaikka bussini olikin ollut myöhässä. Olin menossa serkuilleni Riihimäelle nyt vapun vuoksi pitemmän viikonlopun alettua. Minua hengästytti, ja oli helpottavaa heittää reppu pois selästä. Se painoi melkoisesti. Vaaleat hiukseni olivat jääneet Jatka lukemista Junamatkalla

Historiamatkat – Sotilaskoulutus Saksassa

Historiamatkat – Sotilaskoulutus Saksassa

Hej! Tänään siirrymme historiaan, ensimmäiseen maailmansotaan.   Veikko istui pirtin puisen pöydän ääressä. Hänen ajatuksensa kävivät kovaa kamppailua. Hän voisi jäädä kotiin, toimettomana, työttömänä ja köyhänä, mutta silloin hän olisi varmasti elossa. Tai sitten Veikko voisi lähteä Saksaan saamaan sotilaskoulutusta ja palata osaavana sotilaana auttamaan suomen itsenäistymistä. Mutta Saksa kävi sotaa, joten siellä voisi käydä Jatka lukemista Historiamatkat – Sotilaskoulutus Saksassa