Siirin kouluarkea –> Jatkotarinan osa 6

Heippa! Anteeksi, etten ole ehtinyt julkaista postausta, mutta olimme koko viime viikonlopun reissussa, enkä keskiviikkona ennen lähtöä ehtinyt kirjoittaa tätä loppuun. Tämä on siis jälleen Siirin tarinaa. Edelliseen osaan pääset tästä. Lukuiloa!

 

Luku 11

Siiri tuijotti kanisteria hämmentyneenä.

– Miten me saadaan tää puhtaaksi? Venla kysyi.

– Vettä vain sisään, Siiri päätti.

Niin he alkoivat huuhdella kanisteria vedellä. Homma tuntui jatkuvan loputtomiin. Kanisterista nimittäin tuli vain vähän vaahtoa kerralla.

– Mä en kyllä enää ikinä huuhtele yhen yhtään kanisteria, Siiri tokaisi. – Jätetään ne hommat suosiolla muille.

– Joo, Venla jatkoi. – Kauan tässä vielä menee?

– En tiiä, Siiri vastasi.

Lopulta kanisteri oli puhdas niin sisältä kuin ulkoakin ja kaksikko seisoi tyytyväisinä kanisterin kanssa vessassa, jonka lattia lainehti vettä.

– Miks tää lattia on näin märkä? Venla ihmetteli.

– Ööm… Siiri pohti. – Tääl ei taida olla lattiakaivoa…

– Eikö! Voi kakka, Venla huokaisi.

Johtaja tuli vessan ovelle ja oli selvästi kuullut viimeisimmän keskustelun.

– Teidän on parasta kuivata lattita, johtaja totesi. – Se ei saa olla näin märkä. Täällä ei valitettavasi ole lattiakaivoa.

Ryhdyimme kuivaamaan lattiaa.

Kun vihdoin olimme valmiit, muut olivat päässeet kotiin jo hyvän aikaa sitten. Johtaja ei vaikuttanut oikein tyytyväiseltä meihin.

Siiri pyöräili nopeasti kotiin. Huomenna olisi jälleen uusi kouluaamu edessä, mutta onneksi olisi jo perjantai, viikon viimeinen päivä, ja viikonlopusta tulisi takuulla hauska.

Kotona äiti hieman ihmetteli, miksi Siiri oli viipynyt näin myöhään, mutta Siiri kuittasi moitteet tokaisemalla.

– Kokous vähän venyi.

Illalla Siiri ei saanut unta. Hän pyöri sängyssään, kuten aika usein. Kun uni ei meinannut tulla, hän lopulta poimi puhelimen käteensä. Hän ajatteli vain pikaisesti tarkistaa viestit, mutta unohtuikin puhelimelle. Kun hän katsoi kelloa, se oli jo puoli kaksitoista, hänen oliis pitänyt nukahtaa tunti sitten!

 

Luku 12

Herätyskello soi, vaikka Siiri oli vieläkin lopen uupunut, eikä olisi millään jaksanut nousta. Oli kuitenkin pakko nousta ja raahautua kouluun.

Siiri ei kuitenkaan noussut, vaan pani ainoastaan herätyksen pois päältä. Sitten hän nukahti.

Siiri heräsi kymmentä vailla kahdeksan. Tällä kertaa Siiri pakkasi ensimmäisenä reppunsa, vahingosta viisastuneena. Koko aamu oli yhtä sähläystä ja Siiristä tuntui, että hän teki kaiken väärinpäin. Olisi pitänyt mennä eilen akaisemmin nukkumaan, Siiri ajatteli.

Varttia yli kahdeksan Siiri vihdoin pääsi lähtemään. Hän tiesi jo lähtiessään olevansa myöhssä, eikä vastatuuli helpottanut asiaa ollenkaan. Pyörä tuntui kulkevan tavallistakin hitaammin.

Lähtöä oli hidastanut vielä se, että ulkona satoi kaatamalla vettä, joten oli pakko kiskoa sadevaatteet päälle. Ulkohousuihin ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä ne olivat kuivumassa jossain, Siiri ei ollut oikeastaan aivan varma, missä.

Koulun pihassa kello näytti aikaa 8.32, joten Siiri päätti jättää pyöränsä lukitsematta, ei sitä kukaan kuitenkaan veisi.

Siiri säntäsi kemian luokkaanh hirmuista kyytiä. Hän istui paikalleen oven viereen.

Luokasta kuului tirskuntaa. Siiri mulkaisi muita ja tunki litimärän takin reppuunsa.

– Olkaapas nyt hiljaa, kemianopettaja komensi.

Luokka hiljeni onneksi ja Siiri saattoi keskittyä oppituntiin.

Kemia ei varsinaisesti kuulunut Siirin suosikkiaineisiin. Siiri ei myöskään pitänyt hirveästi luokan kemianopettajasta. Hän oli vanha ja hidas mies.

Lopulta oppitunti oli ohi ja Siiri marssi käytävälle ensimmäisten joukossa. Käytävällä monet osoittelivat häntä ja supisivat jotain kavereilleen ja vasta silloin Siiri tajusi, että hänellä oli edelleen yöhousut päällään.

 

Jätetäänpäs se Siiri taas tiukkaan paikkaan. Kiitos kun luit!