Koulun merkitys

Moi! Kirjoitin tällaisen tarinan, jonka on tarkoitus korostaa koulun merkitystä, sillä koulu on erittäin tärkeä asia, vaikka me, joilla siihen on pakko, näemme sen usein vain taakkana.

 

Se oli sellainen tavallinen koulupäivä, mutta se muutti koko elämäni. 

Menin kouluun, kuten aina aamuisin, en ollut mikään lintsaaja, vaikka koulu ei oikeastaan kiinnostanut. Istuin tavalliselle paikalleni luokassa ja valmistauduin nukkumaan koko tunnin. Niin tein aina, ei siksi, että olisin ollut väsynyt tai olisin vihannut koulua, ei, tein sen siksi, että oppitunnit olivat tylsiä, koska suurimman osan kaikesta tiesin jo ennestään. 

Ja niin nukahdin.

 

Äkkiä heräsin kuulutuksen merkkiääneen. Nostin äkkiä pääni, koska informaatio voisi olla tärkeää.

Ja niin se oli, joskin eri tavalla, kuin olin kuvitellut. “Hyvät oppilaat, on tullut uusi määräys Opetushallitukselta. Suomen rahat ovat niin vähissä, että meillä ei ole enää varaa kouluttaa kaikkia. Jokaiselta luokalta opettajat raportoivat ne, jotka ovat vähiten aktiivisia tunnilla. Koenumerot eivät vaikuta tähän. Ainoastaan tuntityöskentely, aktiivisuus ja osaaminen. Piste. Muut oppilaat erotetaan. He saavat palata takaisin koulun penkille, jos ovat koulun pihalla niin valmiita, että ehtivät kymmenessä sekunnissa oville, kun punainen valo välähtää kerran. Merkkivaloa odotellessa heidän täytyy lukea lehtiä, joita on koreissa. Kun he saapuvat koululle, heidän on vastattava oikein kolmeen kysymykseen kolmena peräkkäisenä päivänä. Kiitos!”

Ryhdyin ensimmäisenä ajattelemaan, ketkä meidän luokalta lentäisivät ulos. Sohvi ja Inka varmaankin, ne kun on aina puhelimilla. Ja ehkä Elea, kun se aina supattelee niille. Ja tietenkin Mauri ja Joel, ku ne vaan riehuu, ja Vertti, se vastaa aina väärin jokaikiseen kysymykseen.

Sitten mieleeni tuli, että jos minutkin erotetaan. Mutta olenhan minä loistava koulussa, ja läksyt luen aina ja kokeet ovat aina kymppejä tai vähintäänkin ysejä, lohdutin itseäni.

Alma viittasi.

“Alma?”

“Milloin me saadaan tietää, ketkä lähtee, ja ketkä jää?” Alma kysyi kuulostaen huolestuneelta, vaikka eihän Alman tarvinnut mitään pelätä. Almalla oli aina käsi pystyssä, ihme, ettei sen olkanivelet oo vääntynyt osoittamaan ylöspäin.

“Ruokavälitunnin jälkeisen oppitunnin päätteeksi, meillä opettajilla on silloin opettajakokous, jossa vielä puhumme asiasta”, opettaja kertoi.

Emil viittasi.

“Emil?”

“Vaikuttaako käytös? – Siis ihan vain kaverin puolesta kyselen…”

“Eipä taida”, opettaja vastasi.

Emil ja hänen kaverinsa näyttivät siltä, että joulu oli tullut etuajassa.

 

Odotimme jännittyneinä ruokavälitunnin jälkeisen oppitunnin päättymistä. Sen lopussa opettajamme luetteli lähtevien nimet. “Sohvi, Joel, Mauri, Inka, Elmeri, Laura, Kaisa, Tuomo, Elea, Petteri, Joonas ja Stella”

Kauhistuin kuullessani oman nimeni viimeisenä. “Mut ope, mun keskiarvo on 10 ja mä oon hyvä koulussa ja… ja… ja en mä voi lähteä, mä haluun lukioon!” protestoin.

“Tässä ei katsota keskiarvoa, ainoastaan aktiivisuutta ja nukut ainakin kaikki minun oppituntini”, opettaja muistutti.

“Mutta…” aloitin, mutta en keksinyt perusteltavaa. Opettaja puhui totta.

“Milloin me lähetään?” Petteri kysyi.

“Nyt.”

Heitin repun selkääni ja pinkaisin täysiä ovelle. Ehdin kuitenkin nähdä Sohvin, Inkan, Elean, Joelin ja Maurin innostuneet ilmeet. Tuomo ja Petteri vaikuttivat hieman apeilta, varmaan vanhempien takia, mutta Joonas vaikutti siltä, että tämä oli paras mahdollinen ratkaisu hänen tulevaisuudelleen. Laura itki, tiesin, että sillä oli vaikeaa, ja että sekin nukkui kaikki tunnit. Kaisa taas ei osannut, eikä uskaltanut.

Sitten painelin raput alas ja samaa tietä kotiin asti. 

Kotona lukittauduin omaan huoneeseeni. En voinut uskoa, että tämä olisi ollut mahdollista. Minut oli erotettu. Minut, jolla oli koko koulun paras keskiarvo.

Sitten muistin, että nyt olisin vapaa. Voisin huvitella mielin määrin, ja huvipuistokin taisi olla auki. 

 

Pari päivää kuluikin niin, etten piitannut erottamisesta. Tein tavallisia asioita, ikään kuin olisin ollut lomalla.

Vanhemmat olivat tietenkin suuttuneet, koska luulivat erottamiseni olleen oma vikani. Mutta ei kai 10 oppilasta voinut erottaa vain sen takia, ettei tämä ollut aktiivinen tunnilla? Näköjään nykyisin sitten voi.

 

Sen jälkeen monta viikkoa vain olin kotona ja huvittelin.

Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi kyllästyttää. Oli tylsää vain olla ilman koulua, ja suurin osa kavereistanikin oli koulussa, joten heitä näki vain iltapäivisin ja iltaisin ja silloinkin heidän täytyi tehdä läksyjä.

 

Eräänä iltana maatessani unettomana päätin sen. Huomenna menisin koulun pihalle ja yrittäisin päästä takaisin sisälle. En oikeastaan tiennyt, miksen ollut tehnyt sitä aiemmin. 

 

Niin minä seuraavana aamuna marssin koulun pihalle. Keskityin kuitenkin lehtien lukuun liikaa, enkä ikinä nähnyt valon vällähdyksiä.

 

– Stellaa! kuului huuto.

Hätkähdin hereille ja nostin pääni pulpetista. Äskeinen olikin ollut vain unta.

 

 

Siinä se. Anteeksi, että on tällainen kouluaiheinen tarina keskellä kesälomaa. Hauskaa kesän jatkoa!