Lisää vanhoja tarinoiden alkuja

Moi! Tässä on nyt joitain lyhyiden vihkotarinoiden alkuja. Ne menevät ainakin suurin piirtein ikäjärjestyksessä. Kolmea ensimmäistä kirjoittaessani olin aika pieni, ehkä 8 tai 9. Jokaisen alun lopussa on myös hieman selitetty siitä.

 

Robin, Harri ja Anna

Robin istui sohvalla ratkoen ristikkoa. Anna keitti teetä. Harri ajatteli asioita. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä. Pako ja muuto.

Rikhard ja Sam olivat vainonneet heitä. Nyt kolmikko oli turvassa. Viikko sitten he olivat tulleet saareen ja rakentaneet pienen venevajan. Sitten Robin oli löytänyt luolan.

Anna oli hakenut kotoa huonekalut ja kalustanut luolaston. Harri oli vetänyt taloon vedet ja sähköt.

– Syömään! Anna huusi.

– Olen tulossa, Robin sanoi.

Harrikin istahti pöytään.

 

Lyhyt päähänpisto lapsista, jotka olisivat pakomatkalla ilman vanhempia.

 

Seikkailut luolissa 1

Lilli, Leena, Liisa, Anne, Veki, Vaki ja Pauli polkivat näkiä ylös ja alas. Heidän vierellään juoksi Tim, se oli Liisan koira.

Aurinko paistoi kyuumana.

Vekin oikea nimi oli Verneri. Vakin oikea nimi oli Valtteri.

– Käydään tuolla kylässä syömässä jäätelöt, minulla ainakin on ihan hiki, Veki sanoi.

– Ei hullumpi idea, Vaki vastasi.

Kun he ajoivat sekatavarakaupan ohi, he pysähtyivät ja ostivat jäätelöt. Jokainen sai yhden, jopa Tim.

Sitten he jatkoivat matkaa.

Kun tuli lounasaika, lapset ja Tim olivat saapuneet korkealle kukkulalle. Heti kun Tim näki pienen lähteen, se ryntäsi juomaan raikasta vettä.

He söivät eväänsä ja lepäsivät hetken. Tim lepäsi, vaikka sen toinen korva valvoi. Pian he heräsivät.

– Katsotaan, näkyykö Oulun tila, Liisa sanoi ja niin he katsoivat.

–̣Hei tuolla on Oulun järvi ja tuolla on Oulun tila, Leena hihkaisi.

– Niinpä onkin! Veki kiljaisi.

– Sinne on kymmenen kilometriä! Veki huusi.

He hyppäsivät pyöriensä selkään ja lähtivät ajamaan kohti korkeaa kukkulaa.

Vihdoin ja viimein he olivat perillä.

– Perillä ollaan! Lilli huuhdati.

– Niin ollaan, Leena vastasi.

– Ja on myös ihanaa nähdä Miuku, Lilli jatkoi.

– Minulla onkin jo nälkä, Veki sanoi.

– Niin minullakin, Vaki jatkoi.

He pyöräilivät ensin Jennin ja Lauran talolle.

– Minne me majoitumme? Anne kysyi.

– Täällä on luola, jonka katossa on reikä, Veki kertoi.

– Niin on, Vaki vahvisti.

Lapset söivät välipalan ja lähtivät luolalle päin.

– Vau! Leena huudahti.

– Ihanaa! Lilli ihastui.

– Onpa hieno luola, Anne jatkoi.

– Ulkonemalle voi laittaa tavarat, Liisa keksi.

– Ja makuupussit voi heittää hiekalle, Leena sanoi.

– Ja tulen voi sytyttää noitten kivien muodostamaan rinkiin, Veki vastasi.

– Ja tästä käytävästä pääsee suurempaan luolaan! Pauli kiljaisi.

– Niin pääsee, Vaki huomasi.

– Täällä on ulkonema, joka on korkea ja siinä kasvaa tuuheaa sammalta, Anne huudahti.

– Ja lattiakin on sammalta, Leena keksi.

– Täällä me viihdymme! Lilli huuhdahti.

– Ja tässä on kolo, joka on kuin pieni hylly, Liisa iloitsi.

 

Kuulostaa melko kököltä, mutta olin toisaalta aika pieni. Tässä voi nähdä erään tietyn kirjailijan muutaman eri kirjasarjan vaikutuksia.

 

Luku 1 KARATAANKO?

Orpokodin pihalla:

– Tylsää, koulu kestää ikuisuuden, Linnea valitti.

– Niin on, mut miksei me karattais? Ilona kysyi.

– Sinäpä sen sanoit, mutta miten? Linnea kysyi.

– Tänään, huomenna ja sunnuntaina täältä valitaan joku lähteväksi, mutta sunnuntaina tulee vain yksi rouva, joka tulee hakemaan Heinolan lapset. Siksi voimme lähteä lauantai-iltana, kun muut ovat nukahtaneet, paitsi jos me päästään pois tänään tai huomenna. Pikkumetsässä on lauta-aidassa yksi löysä ruuvi, löysätään sitä lisää, niin päästään siitä ulos, Ilona selitti.

– Ok, hyvä et laudat on niin leveitä. Mut ei me kahestaan voia karata, Linnea totesi.

– Otetaan Barney mukaan, se vois innostuu, Ilona vastasi.

– Okhei, Linnea huokaisi.

Tytöt pitivät molemmat hiljaisesta ja mukavasta pojasta, Barneystä. Kellot soivat tunnille.  Ilona ja Linnea juoksivat sisälle ja istuivat paikoilleen luokkaansa.

Seuraavalla välitunnilla he pyysivät Barneytä mukaansa.

– Karataanko yhdessä? Ilona kysyi.

– Vaikka, mäkin suunnittelin joskus karkaamista, mutta en mä sit yksin voinukkaan, Barney selitti.

– Tuu meijän mukaan, Linnea pyysi.

– Ok, mennään sit mun yhille kavereille yöksi, Barney ehdotti.

– Ketä ne on? Ilona ihmetteli.

– Kai sä tunnet Olavin ja ne? Barney kysyi.

– Joo, Ilona vastasi.

– Nii mennään niille, Barney kertoi.

– Okhei, Linneakin sanoi.

– Tavataan pikkumetsässä lauantai-iltana kymmeneltä, Ilona ohjeisti.

– Ok, muut vastasivat. Sitten kellot soivat.

 

Tämä on aika lyhyt ja pari vuotta vanha, ja tätä ehkä olisin voinutkin jatkaa, mutta motivaatio loppui. Tässä voi nähdä erään Astrid Lindgrenin kirjan jäljen.

 

Mystinen tietojenlevittelijä

Eeva tuijotti lappua, joka oli koulun seinällä. Siinä luki:

Eeva metsästi ja söi kovakuoriaisia koulun pihalla.

Anni pissasi housuun joulujuhlassa.

Miran koira karkasi kouluun ja sotki paikat.

Eeva oli kyllä joskus ensimmäisellä luokalla rakastanut kovakuoriasia ja matoja ja muurahaisia, ja pistellyt niitä poskeensa, mutta eihän kaikkien sitä pitänyt tietää. Kuka paperin oli kirjoittanut?

Eeva katseli ympärilleen ja repäisi paperin irti.

Sitten Eeva vilkaisi kelloa ja tajusi, että oppitunti alkaisi aivan juuri, ja hänellä oli vielä takki päällään.

Eeva lähti täyttä vauhtia juoksemaan lokeroille, sulloi takin sisään ja lensi jälleen toiseen päähän koulua.

Matkalla hän näki toisen julisteen:

Maaria kaatoi koulun suuren joulukuusen.

Emilia pelkää kuollakseen matematiikan opettajaa.

Essi pöllii karkkia vanhempien kaapista.

Inka laulaa yksin ollessaan.

Aava tuli kouluun yöpuvussa.

Isla on rakastunut Antoniin. Ne pussasi.

Tällä kertaa Eevalla ei ollut aikaa ottaa julistetta mukaansa, vaan hän säntäsi tunnille.

Oven edessä oli jo paljon Eevan luokkalaisia, myös Eevan kaverit Aava ja Rilla.

 

Tämä on kaikista uusin, vain pari kuukautta vanha, mutta tähän minulla meni motivaatio aika alussa. Tästä oli tarkoitus tulla joku dekkari tai vastaava.

 

 

Siinä oli. Mitä pidit? Tunnistatko toisesta ja kolmannesta, mistä kirjasta/kirjasarjasta olen ottanut paljon? Ja kysy, jos jonkun maailmassa on jotain kysyttävää, luulen, että muutama voi olla aika sekava… No, ensi postaukseen!

4 kommenttia

  1. En tunnistanut, mistä olit saanut vaikutteita. 😂
    Mutta joooooo
    Hyvä postaus! Mä tykkäsin kaikista, etenkin ekasta. Ja vikasta, se on tosi mielenkiintoinen ja olisi kiva kuulla jatkoa. :) Noin nuoreksi sä oot osannut kirjoittaa hyvin, terveisiä Pikku-Vikkerille. ;)

    Vastaa

    1. Monet ei ehkä oo lukenut niitä kirjoja, ne on aika vanhoja.🤔
      Kiitos! 💚 Ja ehkä mä jatkan sitä vikaa, koska se on ihan mielenkiintoinen. Ja mä tiedän kyllä suurin piirtein mihin se loppuis, ja mitä välissä tapahtuis, mutta mä vaan en jaksa kirjottaa. 😂
      Kiitos. Väitän terveiset…

      Vastaa

  2. Hyvä postaus! Ei mitenkään mullistava, mutta tätä oli silti kiva lukea. Mun arvaus on, että olit saanut vaikutteita Viisikoista? Muistaakseni oon joskus lukenut yhden sellaisen, ja siinä oli vähän samaa kirjoitustyyliä. Siis onhan sun nykyiset tarinat jo parempia, mutta miten kukaan voi osata kirjottaa noin pienenä noin hyvin? Mä olen nyt ihan sanaton, mutta terveisiä tosiaan Pikku-Vikkerille! 🙈

    Vastaa

    1. Joo, Viisikoista! Mä olin silloin hulluna Enid Blytonin kirjoihin. 😃
      Kiitos! Mä kirjoitin noihin aikoihin paljon vihkoihin, jotka nidoin itse. Tosin paras vihko on kadonnut. 😥
      Ja välitän terveiset pikku-Vikkerille. 😊

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *