Taikaopisto

Tänään tulee jatkoa Taikaopistolle. Varoitan jo etukäteen, tässä ei tapahdu paljoa, mutta silti ihan mielenkiintoinen kaiketi… Ja tuo kuva, (pixabay) niin se on kuva ulkopuolelta, tarinasta selviää lisää. Okei, alkuhöpinät olivat tässä, menehän jo lukemaan.

 

Minä olen Tiina Lahtinen, ja olen juuri saanut tietää, että minussa piilee taikavoimia. Istun metrossa. Palasin äseken paikalleni Arthuria vastapäätä. Toistaiseksi en tunne muita.

Rehtori sanoi minulle, että olen melkein puoli lukukautta jäljessä niitä, jotka aloittivat viime syksynä, mutta toisaalta olen vanhempi, kuin monet muut, jotka Taikaopiston aloittavat.

Istun penkillä ja tarkkailen ihmisiä. Suurin osa näyttää olevan kutakuinkin ikäisiäni, tai vähän vanhempia tai nuorempia. Muutamia opettajiakin näyttää olevan.

On aika varhainen aamu, koulumatkani on melko pitkä, joten lähden aina jo melko varhain matkaan. Hyvä niin, muuten en olisi joutunutkaan, vai pitäisikö sanoa, päässytkään, tähän metroon.

Kotona elämä ei ole kovin hauskaa. Vanhempani erosivat noin vuosi sitten. Äiti piti minut ja pikkuveljen ja isoveljen ja meni uusiin naimisiin. Puoli-isällä oli ennestään myös kaksi lasta, minun ikäiseni tyttö, ja pikkuveljeni ikäinen tyttö. Tytöt ovat ihan mukavia yleensä, mutta joskus, kun tulee riitaa, puoli-isä pitää aina tytärtensä puolta.

 

Pysähdymme vain pariin kertaan, mutta noin puolen tunnin metromatkan kuluttua olemme perillä. Pohdin, että miten kaukana mahdamme olla. Olimme todennäköisesti suunnanneet pohjoiseen, sillä siihen suuntaan oletin metron kääntyneen eräässä vaiheessa.

– Missä koulu oikein on? kysyn Arthurilta, joka oli noussut pystyyn.

– Taikaopisto sijaitsee jossakin Riihimäen paikkeilla. En ole aivan varma, sillä se sijaitsee maan alla, ja useinkaan emme pääse käymään maan päällä. Siellä on talo, jossa on suuri juhlasali, ja muutama luokka, Arthur selittää. – En kuitenkaan oikeastaan tiedä, missä se tarkemmin sijaitsee.

Nousen ylös ja seuraan Arthuria oville. Seisomme suurella asemalaiturilla. Toista raidetta pitkin on näemmä myös tullut metro ja meidän metromme perässä on vielä yksi metro.

– Mistä nämä kaikki tulevat? ihmettelen.

– Eivät kaikki asu Uudellamaalla, Taikaopisto on koko Suomen ainoa taikakoulu, jos ei lasketa Nuorgamin lappalaistaikuuskoulua, mutta se on lähinnä saamelaisille ja siellä ei opeteta hirveästi taikuutta, ja siellä on paljon norjalaisia, ruotsalaisia ja venäläisiä, Arthur selitti.

– Jaaha, mutta entä kauempana asuvat, miten ne tulevat tänne joka aamu? ihmettelen.

– Useimmiten he ovat taikaperheistä ja tulevat tänne maanantaisin ja lähtevät perjantaisin, osa on yötä viikonloppuisinkin, Arthur selittää. – Mekin olemme välillä yötä täällä.

– Jaa, sanon.

– Useimmiten me lähdemme neljän metrolla takaisin kotiin, mutta jos siihen ei ehdi, niin on meillä lupa yöpyäkin, Arthur jatkaa.

Kävelemme liukuportaita ylös ja saavumme suureen aulaan. Edessämme on pariovet, jotke ovat selkosen selällään ja niiden takaa näkyy suuri sali, jonne porukka virtaa. Molemmilla puolilla eteistä on suuret portaat ja lisäksi näen ovia, jotka vievät jonnekin.

Seuraan Arthuria saliin. Siellä on jo melko suuri joukko oppilaita.

– No niin, aurinkoista maanantaita kaikille, rehtori aloittaa. – Olemme tänään saaneet uuden oppilaan, Tiina Lahtinen aloittaa tänään koulussamme.

Monet ryhtyvät taputtamaan kovaäänisesti. Tuijottelen hämilläni jalkoihini.

– Kaikki voivat pian lähteä oppitunneilleen, rehtori jatkaa. – Mutta haluan vaihtaa Tiinan kanssa vielä pari sanaa hänen opiskeluistaan. Lisäksi Tuomas Mäkinen ja Arto Virta tulevat mukaani, keskustelen kanssanne saatuani Tiinan asiat hoidettua.

Kuuluu tuolien rahinaa, kun kaikki ponkaisevat ylös lähteäkseen tunneilleen. Minäkin nousen ja kävelen rehtorin luo salin eteen. Tuomas ja Arto tönivät toisiaan ja näyttävät vaivaantuneilta. Luulen, että heidät on saatu kiinni pahanteosta.

Rehtori menee johonkin pieneen huoneeseen ja käskee Tuomaksen ja Arton odottaa ulkopuolella. Minä astun sisään.

– Minkä ikäinen sinä olet? rehtori kysyy ensimmäisenä.

– Seitsemännellä luokalla, 13, vastaan.

– Jaa… Et ole varmaan kovinkaan paljoa I:n luokan oppilaita jäljessä, suurin osa heistä on 9-11-vuotiaita, tiedän, he ovat paljon nuorempia kuin sinä, mutta suurin osa ikäisistäsi on III:lla luokalla, mutta he ovat paljon edistyneempiä, rehtori selostaa.

– Miten niin en ole I:n luokan oppilaista jälessä? ihmettelen.

– He aloittavat aivan alkeista, lukemisesta, teoriasta, ja opiskelevat usein vuoden alussa vielä matematiikkaa. Vuotta on kyllä kulunut jo puoli vuotta, mutta he ovat vasta pikku hiljaa siirtymässä käytännön osuuteen, rehtori kertoo.

– Selvä. Onko siellä ketään ikäisiäni? tiedustelen.

– Aada on 12, hän aloitti vuoden alusta, ja Eeva täytti kaiketi juuri 14, ja onhan siellä Henri, 13. Kaikki muut ovat nuorempia, rehtori selvittää.

– Selvä, sanon.

– No niin, nyt pääsemme siis varusteisiisi. Ai niin, sinun pitäisi valita valinnaisaineetkin… No, ensin varusteet. Tarvitset mustan kaavun, sen saat varustamolta. Soitankin sinne heti, rehtori ilmoittaa.

Katselen, kun rehtori ottaa jonkinlaisen puhelimen, painaa sen korvalleen, ja sanoo sinne jotain hiljaa, en kuule mitä. Äkkiä huomaan, että laite valaisee minua, ehkä se ottaa mittoja. Niin ainakin oletan, sillä taikamaailmaan liittyy varmasti paljon laitteita ja tämä näyttää juuri sellaiselta.

– Lähetin nyt tarvitsemistasi vaatteista tiedot varustamoon. Lisäksi tarvitset koulukirjat ja loitsusauvan. I:n luokan oppilailla ei kuitenkaan usein ole omaa loitsusauvaa, vaan opettaja tuo aina koulun loitsusauvoja, mikäli niitä tarvitaan. Saat käyttää niitä, tai ainakin suosittelisin sitä tässä vaiheessa, rehtori selostaa ja vilkaisee kysyvästi minuun.

– Joo, käy, vastaan.

– Hyvä, koulukirjat… Tässä. Lukujärjestys… Tässä, rehtori ojentaa minulle kasan kirjoja.

– Sitten vielä täytät tämän lomakkeen, jossa kysytään vähän opiskelustasi ja tuot sen opettajanhuoneeseen tai annat jollekin opettajalle mieluiten tämän aamupäivän aikana, rehtori kehottaa.

– Mistä löydän kaikki paikat? kysyn vielä.

– Ai, olin vallan unohtaa. Tässä on maaginen kartta. Tuo iso punainen piste on sinä. Jos haluat löytää tietyn luokan, etkä jaksa tihrustaa tekstiä, kysy vain reippaalla äänellä ”Missä on alkemian luokka?” Kartta näyttää sen sinulle sinisenä pisteenä. Kosketa sitä, jotta saat tuon väreilyn loppumaan. Ja sitten toinen tapa on ottaa lukujärjestys, koskettaa jotain oppituntia ja pidellä karttaa, ja sitten kartta näyttää sinulle paikan sinisenä pisteenä. Tämä on ehdottomasti varmin tapa, sillä et ainakaan sekoa missään välissä, rehtori selittää.

– Selvä, luulen osaavani, sanon.

– Jos on kysyttävää, kysy keneltä hyvänsä, olen todennäköisesti unohtanut kertoa sinulle jotain olennaista, rehtori sanoo.

– Joo, sanon ja avaan oven.

Tuomas ja Arto ovat yhä siinä ja nyt he menevät sisään. Heidän mentyään jään tutkimaan kaikkea tavaraani, työnnän kirjat reppuuni, ja jään katselemaan lukujärjestystäni. Osa aineista on kummallisia, mutta muutamat tunnen:

  • Alkemia
  • Fysiikka ja matematiikka
  • Luonnontieto
  • Taikaliemet
  • Loitsut
  • Monimutkaiset loitsut
  • Taikaeläimet
  • Suomi
  • Taikaliikunta
  • Taikakulttuuri
  • Englanti
  • Ranska
  • Luova taiallinen työskentely

Lasken, että seitsemän kolmestatoista aineesta on taikaan liittyviä.

Huomaan, että ensimmäinen tuntini on taikakulttuuria. Tarkistettuani luokan sijainnin, kiiruhdan sinne reippaasti.

 

 

Tässä tuli nyt jonkin verran lisätutustumista Taikaopistoon. En tiedä, pitäisikö tästä vielä jatkaa, luulen, että voisin kirjoittaa jatko-osia. Tässä ei oikein tapahtunut mitään, lähinnä kerrottiin taikaopistosta. Mitä mieltä sinä olet tästä ja ylipäätänsä Taikaopistosta?

2 kommenttia

  1. Oikein kiva…. muutama kirjoitus virhe tosin…. esim. Palasin äseken paikalleni Arthuria vastapäätä….

    Lisään sut pian mun blogin linkkarisivuille….

    Vastaa

    1. Kiva, että pidit.
      Eikä, jäikö sinne jotain kirjoitusvirheitä! Mä luin sen läpi, mutta en näköjään kovin tarkkaan.

      Selvä.👍🏻 Mä meen lisäämään sut vaikka nyt heti.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *