Moiks! Ajattelin kokeilla taitojani kummituksissa ja aaveissa, joten tällä kertaa aavetarina. Katsotaan, tuliko tästä edes jotain.
Klonks!
Herään keskellä yötä kolinaan. Katselen ympärilleni, mistä tuo ääni tuli?
Mitään ei näy, mutta kuuluu uusia kolahduksia. Olen melko säikky, joten vedän peiton korviin ja päätän jatkaa uniani, on varmaan jo varhainen aamu ja joku kolistelee keittiössä.
Niin saan itselleni uskoteltua, kunnes alkaa kuulua raahaavaa ääntä ja pakottaudun katsomaan ympärilleni. Meinaan kirkaista kauhusta, tuoli, joka on pöytäni edessä, liikkuu aavemaisesti ja itsekseen.
Mitä täällä oikein tapahtuu? Tämä on kyllä vanha talo, ja joku kylältäkin sanoi, että täällä kummittelee, mutta ei kai se ole totta…
Muutimme taloon kaksi päivää sitten. Joka puolella on vielä muuttolaatikoita, mutta minun huoneeni on jo kunnossa, tai siis kaikki vaatteet ovat vielä muuttolaatikoissa, mutta sänky, pöytä, nojatuoli, kirjahylly ja vaatekaapit ovat paikoillaan.
Tuoli siirtyy sänkyni viereen. Minulle tulee kylmä, vaikka olenkin peiton alla.
Äkkiä aave ilmestyy esiin. Se on valkoinen, ja sen luurangonlaiha ja rääsyinen olemus on osittain veritahrojen peitossa.
Minun on pakko kirkua.
Hetken kuluttua isä kurkistaa huoneeseen ja kysyy: ”Mikä täällä nyt on hätänä?”
”Ku-ku-kummitus!” änkytän vastaukseksi.
”Kummitusko?” isä ihmettelee. ”Ei täällä kummittele. Näit vain painajaista. Jatka vain uniasi.”
”Mutta se oli kummitus”, intän.
”Nyt nukkumaan, voimme keskustella lisää aamulla, mutta nyt minä olen väsynyt”, isä sanoo ja häipyy.
Jään yksin. Hetken ajan voin uskoa isän sanat ja nukkua rauhassa, mutta kun raahaavat äänet alkavat jälleen, en voi olla uskomatta kummitukseen.
Muistelen, mitä olen lukenut kummituksista kirjoissa. Pidän kummituskirjoista, varsinkin kaksi vuotta sitten luin niitä kuin hullu. Nyt yritän kiivaasti miettiä, sanottiinko niissä jotain. Äkkiä muistan, aaveella voi olla jokin tehtävä. Tehtäviä voivat olla murhaajan tai rikollisen paljastaminen, vääryyksien oikaiseminen… Mitä niitä nyt olikaan… Ai niin, omien pahojen tekojen hyvittäminen ja kätketyn aarteen piilopaikalle opastaminen.
Katson jälleen aavetta. Silloin minun on pakko kirkaista uudelleen.
Isä tulee jälleen. ”Lakkaa jo kirkumasta täällä, me haluamme nukkua.”
”Mutta kummitus”, yritän.
”Älä sepitä, minä painun nyt takaisin nukkumaan”, isä ilmoittaa. ”Ja jos kuulen vielä kerrankin sinun kirkuvan, niin…”
Heti isän lähdettyä aave esiintyy jälleen. Olen aivan varma, etten saa nukuttua koko yönä, jos se jatkuvasti tulee tähän ja pitää meteliä. Niinpä käytän ainoan keinon, joka minulla on, nousen sängystä.
Aaveen kasvoilla välähtää jokin ilme, mutta sitten se lähtee huoneesta. Peräännyn jälleen kohti sänkyä, mutta silloin aave palaa takaisin valmiina tarttumaan tuoliin.
Ymmärrän: minulla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin seurata aavetta, mikäli aion nukkua tänä yönä.
Seuraan aavetta alakertaan ja siitä pihamaalle. Aave näyttää etsivän jotain, mutta sitten se pysähtyy. Se osoittaa maata, ja tekee eleen, joka on esittävinään kaivamista. Pitäisikö minun kaivaa tuosta? Ehkä aave siten saa suoritettua tehtävänsä. ”Minä menen nyt nukkumaan, mutta kaivan tuosta aamulla”, lupaan. Aave näyttää tyytyvän siihen, sillä se katoaa ja saan palata sänkyyni nukkumaan.
Seuraavana aamuna, kun palaan pihamaalle lapion kanssa, löydän luurangon, ja arkun, jossa on kultaa. Äiti ja isäkin uskovat minua ja luut haudataan asianmukaisesti hautausmaalle. Kullan saamme pitää, ja myytyämme suuren osan, meillä on varaa remontoida taloa, ja ostaa hienoja kalusteita. Ja osan rahoista minä saan pitää itse.
Okei, elikkäs tällainen. Mitä pidit? Tuo viimeinen kappale ei varsinaisesti ole tarinaa, kertoo vain, mitä tapahtuu, en jaksanut tehdä siitä sen yksityiskohtaisempaa.
Saippuapullo
Moi! Olen uusi sun blogissasi :)
Pidin tarinan tunnelmasta, se muistutti oikeasti ihan oikeaa kauhutarinaa! Ehkä tuo kulta-arkku juttu jäi vähän auki, mutta ei se haittaa, se voi olla hyväkin <3
Vikkeri
Hei Saippuapullo! 😃 Mahtavaa, että olet löytänyt Vikkerin tarinamaailmaan.
Kiva että pidit. Ja se kulta-arkkujuttu oli siinä vain, koska halusin, että päähenkilö saisi vähän hyötyä itselleen sitä haamusta.