Yllätyksellinen metromatka

Tällä kertaa tällainen tarina, vaihteen vuoksi fantasiaa. Pahoittelut postausvälistäni, ei oikein ole ollut ideoita, mistä olisi saanut tarinan, mutta kun ajattelin, että metrollahan voisi mennä melkein minne vain, ja kun matkustan aika paljon metrolla, sain tämän idean.

---

Metro kaartaa tunnelista esiin. Olen vasta liukuportaissa, mutta juoksemalla selvitän tieni nopeasti oville ja syöksyn sisään. Miksi metro tulee nyt? Aikataulun mukaan siihen on vielä kolme minuuttia.

En kuitenkaan ajattele sitä enempää, vaan otan esille kirjan, metrossa on ihan mukavaa lukea, kunhan muistaa jäädä oikealla pysäkillä pois.

Metro kiihdyttää täyteen vauhtiinsa. Avaan kirjan ja syvennyn siihen, enkä enää näe, enkä kuule mitään.

Kirjassa on loppukohtaus meneillään. Päähenkilö juoksee pelastaakseen ystävänsä, mutta takaa kuuluu jo takaa-ajajien äänet. Päähenkilö kääntyy ja taistelee. Ystävä makaa hänen takanaan maassa. Pääpahis nostaa miekkaansa, ja äkkiä päähenkilö sivaltaa…

PAM!

Kuuluu mystinen pamahdus ja vilkaisen ympärilleni. Porukka näyttää kummalliselta, heillä on yllään suippoja hattuja ja pitkiä, mustia tai tummia kaapuja ja mekkoja. Jotkut pitelevät kädessään keppiä.

Vilkaisen taulua, jossa lukee määränpää.

Jähmetyn paikalleni.

Taulussa kuuluisi lukea ”M1 Vuosaari” tai jonkun minulle tutun pysäkin nimi, mutta nyt siinä lukeekin ”M3 Taikaopisto”

Missä vaiheessa olen mennyt väärään metroon?

Kun rupean ajattelemaan, tajuan, että tietenkin heti alussa, asemalla, jolla nousin kyytiin. En katsonut yhtään, mihin juoksin, ja päädyin jonkinlaiseen taikametroon.

Miten ihmeessä minä pääsen pois?

Katselen hädissään ympärilleni. Huomaan erikoisiin asuihin pukeutuneiden ihmisten lisäksi erikoisia eläimiä. Kukaan ei onneksi tunnu kiinnittävän minuun mitään huomiota. Paitsi, että poika minua vastapäätä katsoo minua alta kulmien. Pojalla on yllään pitkä musta kaapu, ja musta silinterihattu. Kädessään hänellä on taikasauva.

– Et taida olla Taikaopiston opiskelijoita? poika kysyy äkkiä.

– E-en, änkytän. – Taisin nousta väärään metroon.

– Mutta sinulla täytyy olla taikavoimia, poika sanoo.

– Kuinka niin? ihmettelen.

– Koska Taikaopiston oman metron voivat nähdä ainoastaan taikavoimaiset, poika selittää.

– Onko minullakin siis taikavoimia? hämmästyn.

– Täytyy olla, poika vastaa. – Mennään rehtorin luo, hän voi selittää.

Me lähdemme kävelemään ja samalla poika kertoo minulle, että nyt on alkamassa jälleen yksi Taikaopiston lukukausista, ja tälläkin kerralla mukana on uusia oppilaita, en ole ainoa, joka on paikalla ensimmäistä kertaa.

Rehtori katsoo minua tutkivasti.

– Vai hyppäsit sinä tähän metroon? hän kysyy.

– Hyppäsin, myönnän.

– Silloin sinussakin täytyy piillä taikavoimia, rehtori toteaa.

– Niin tuokin sanoi, sanon, ja viittaan poikaan.

– Arthur, voit mennä, minä jään keskustelemaan tämän tytön kanssa, rehtori päättää.

– Mitä minulle käy? kysyn.

– Voit joko ryhtyä opiskelemaan taikuutta Taikaopistossa tai sitten pyyhimme muistisi, ja saat jatkaa entistä elämääsi.

– Haluaisin ehkä… en keksi vastausta.

Tulee hiljaista. Mietin, mitä haluan, mieleeni tulee se, kuinka tylsää maailmassa on, ja kuinka haluan jotain jännitystä. Ajattelen koulua, ja sitä, kuinka oppiaineissa ei mene kovin hyvin. Viimeisenä ajattelen vielä puoli-isää, joka ei voi sietää minua ja lopulta saan sanottua:

– Kyllä. Haluan opiskella Taikaopistossa.

 

 

Siinä oli. Tästä tuli aika lyhyt, mutta tapahtumaa ainakin oli. Oliko tämä fantasiatarina hyvä? Itselleni tästä tuli jonkin verran mieleen Tylypahkan pikajuna Harry Potterissa.