Heii! Anteeksi, ettei tänne vähään aikaa ole tullut yhtään mitään. Minulla ei vain ole oikein ollut inspiraatiota lyhyisiin tarinoisiin ja tämäkin on Tuuliturkin kirjoituskilpailuun. Koska tarinan piti olla harrastusaiheinen, tämä kertoo suosikkiharrastuksestani eli partiosta.
Tarinassa on siis huhti- tai toukokuu, eikä talvi. Ja tässä ei ole kuvattu kaikkia tapahtumia, koska muuten tästä olisi tullut aivan liian pitkä. Lukuiloa:D
Heitin rinkan auton takakonttiin ja kipusin autoon. Ratissa oli Miran äiti ja Lotta istui jo takapenkillä.
– Moi! tervehdin.
– Moi! Mira huikkasi.
– Kiva nähä! Lotta huudahti.
– Joo, myönsin.
Olin menossa laavuretkelle. Mukaan tulisi meidän vartio, johon kuuluivat minä, Selma, Mira, Lotta ja Iines, joka ei tosin ollut tulossa paikalle sekä toinen, nuorempien tarpojienvartio, johon kuuluivat Saana, Saara, Linnea, Helmi ja Kaisla sekä Matilda ja Aisha, jotka eivät tulisi retkelle.
Auto kaartoi pois tutulta parkkipaikalta ja matka alkoi. Poimimme Selman mukaamme matkalla ja ajoimme puolen tunnin matkan parkkipaikalle, josta laavuretki alkaisi. Siellä odottivat johtajamme Jenna, toisen vartion johtajat Erika ja Minea sekä jo paikalle saapuneet Helmi ja Kaisla.
Poistuimme autosta nopeasti ja tervehdimme Helmiä ja Kaislaa.
– Missäköhän Saara, Saana ja Linnea on? kysyin.
– Saara laitto mulle et ne on vähän myöhässä, Kaisla vastasi.
– No just joo, nii niitten tyyliä, huokaisin.
Odottelimme hetken parkkipaikalla. Sitten sinne saapui auto. Saanan ja Saaran äiti oli kuljettajana. Saana ja Saara olivat kaksoset. Saara istui etupenkillä ja Linnean kasvot näkyivät toisen puolen takaikkunasta.
– No niin, rinkat selkään ja ottakaas näitä yhteisiä kamoja kantoon niin mennään notskille, Minea sanoi.
Otin yhden kassin käteeni ja lähdin Miran rinnalla kävelemään kohti nuotiopaikkaa.
Käteni oli jo irtoamispisteessä kun lopulta pääsin perille.
– No niin, pystyttäkääs laavut, Erika käski, kun olimme päässeet perille.
– Miten me jakaudutaan laavuihin? Lotta kysyi.
– Kolme, kolme ja kolme, Kaisla ilmoitti.
Loppujen lopuksi saimme riidan aikaiseksi siitä. Päätettiin, että nukkuisimme vain kahdessa laavussa, joista toiseen tunkisimme viisi ihmistä. Minä nukkuisin siinä laavussa, jossa olisi vain neljä ihmistä. Pystytimme laavut vastakkain ja ryhdyimme viemään rinkkoja sisään. Sain ängettyä kamani Miran ja Selman väliin.
– Mun vesipullo on tyhjä! Lotta huudahti illalla, vähän ennen iltapalaa.
– Miten ihmeessä? kysyin. – Mä en oo juonu vielä yhtään.
– Isla, sunki pitää juua, Mira sanoi minulle.
– Ei oo jano, kuittasin.
– Ai vaikka me ollaa juostu ja syöty iltaruokaa ja muuteki? Lotta kysyi.
– Silti pitää juua, Selma sanoi.
Lotta käveli Erikan luo.
– Mä join jo mun kaiken veden, Lotta sanoi.
– Sun olis pitänyt ottaa enemmän vettä mukaan, Erika huokaisi. – Kiehautetaan sinulle iltapalan jälkeen vettä järvivedestä.
Illalla hakkasin puita. Se ei mennyt kovin putkeen, sillä kun pidin puusta toisella kädellä, mitä ei todellakaan olisi saanut tehdä, kirves lipsahti sormeeni ja siitä alkoi tulla verta. Erika seisoskeli lähellä.
– Erika… aloitin varovasti. – Tässä saatto just käyä sillee et mun käteen tuli pieni haava tosta kirveestä ja…
– Mitä?! Miten sä onnistuit saamaan sen kirveen käteen ensimmäisenä iltana? Erika kysyi. – Jennaaa! Tuu tänne sun vartsu hakkas melkein sen sormen irti! Saana, eti EA-pakkaus!
Jenna kiiruhti paikalle ja Saana löysi ensiapupakkauksen varastosta. Selma ja Mira juoksivat myös paikalle.
– Tästä tulee aika paljon verta, pitää varmaa laittaa paineside, Jenna totesi.
– Joo, mutta ensin se pitää putsata, Erika sanoi.
– Isla, miten sä vedit kirveellä käteen? Selma tivasi.
– Öö… Emmä oo ihan varma, vastasin.
– Sulle ei enää anneta teräaseita, Mira huokaisi.
– Mut puitten hakkaaminen on kivaa, puolustelin.
Samalla haavani oli puhdistettu. Siitä tosin tuli kaiken aikaa lisää verta, joten paineside piti laittaa tosi nopeasti. Sitten koko vasen käteni oli paketissa.
Illalla emme millään meinanneet saada unta, sillä meillä oli hirveästi asiaa toisillemme ja laavu oli pystytetty muhkuraiseen paikkaan. Toisesta laavusta kuului myös kiistelyä nukkumatilasta, olihan siellä aika ahdasta.
Aamulla heräsin liian aikaisin siihen, että minulla oli kylmä. Kaivauduin syvemmälle makuupussiini, mutta en saanut enää unta. Päätin lähteä ulos pesemään hampaat. Ulkona oli viileää, mutta heitin takin päälleni, joten en aivan jäätynyt.
Saatuani hampaat puhtaaksi palasin laavuun ja luin kirjaa, kunnes joskus kymmenen aikaan oli aamupala
Sinä päivänä ei tapahtunut hirveästi mitään, paitsi että Saana onnistui kaatamaan lounasta valmistaessa trangian maahan kaikkien nuudeleineen ja kiehuvine vesineen. Kuuma vesi osui Linneaan ja Lottaan, joiden piti äkkiä juosta järveen. Tai Lotan piti vain uittaa kättä siellä, mutta Linnea päätyi uimaan. Ja Saanakin sai jalkaan palovamman, mutta hän ei ensin edes tajunnut juosta järveen.
Ja aamupäivällä rakensimme tosi hienon lautan, jonka tekemiseen tarvittiin meidän kaikkien yhdeksän voimat ja vielä johtajatkin joutuivat vähän auttamaan. Ne kyllä vaikuttivat muuten keskittyvän enemmän keskustelemaan ja nauramaan keskenään, kuin huolehtimaan meistä.
Lounaan jälkeen iltapäivällä uimme, paitsi minä en voinut uida, koska käteni (jossa oli laastari ja sen päällä monta kerrosta sideharsoa) ei saanut kastua. Kahlasin vedessä ja yritin uida yhdellä kädellä. Selma ja Kaisla meloivat itsetehdyllä lautalla kauas ja olisin halunnut olla mukana.
Illalla meillä oli hauska iltaohjelma, jonka jälkeen kömmimme laavuihin nukkumaan. Helmi ja Kaisla olivat pystyttäneet itselleen oman laavun, sillä he eivät jaksaneet toista yötä nukkua ahtaassa laavussa.
Aamulla nukuin pitkään. Haavastakaan ei tullut enää verta, joten sideharsoa ei enää tarvittu. Olin iloinen, sillä nyt vanhemmat ja sisarukset eivät huomaisi, että olin telonut itseni aika pahasti.
Söimme leipää ja sen jälkeen kävelimme parkkipaikalle. Siellä oli Selman isä jo odottamassa ja pääsin autolla kotiin asti.
Tässä tällainen tarina. Tässä oli vähän samaa, kun eräässä laavuretkessä viime keväänä. Siellä nimittäin minä sain kirveestä käteeni (siinä on edelleen pieni arpi) ja kaveriltani loppui ensimmäisenä iltana vesi, kun oma vesipulloni oli vielä täynnä. Ja tämän tarinan henkilöille on oikeat vastineet omassa partiolippukunnassani.
Ensi postaukseen! Saa nähdä, milloin se tulee, sillä aikaa ja motivaatiota on usein sen verran vähän, mutta lupaan, että seuraava postaus tulee.