Joulu ilman jouluntuojaa

Heii! Tämä on tällainen lyhyt teksti, jonka kirjoitin vuosi sitten hieman joulun jälkeen, siis tämän vuoden alussa ja ajattelin nyt julkaista tämän.

Kävelen kaupungilla. Joululaulut soivat joka paikassa, mutta niistä ei tule iloinen mieli.

Joululaulut saavat muistamaan hänet.

Hän rakasti joulua, askarteli aina enkeleitä niin täysillä ja vaati, että äiti ripustaisi ne kuuseen, vaikka ne olivatkin epätäydellisiä.

Hän raahasi aina äidin jokaikiseen kadun kauppaan, varsinkin jos niissä myytiin jotain jouluista ja kiljui ja mökötti, jos emme menneet. Mutta aina mökötys vaihtui nopeasti innostukseksi.

Hän kirjoitti joka joulu lahjatoivelistoja, joihin sisältyi suurinpiirtein kaikki kaupan lelut. Isällä ja äidillä oli aina melkoinen arpominen hänen rakkaimmista toiveistaan.

Hän oli aina joulutunnelmissa, koristeli kuusta ja pelasi jouluyönä lautapelejä kanssani yöhön asti, kunnes nukahti naama suklaassa ja minä kannoin hänet sänkyyn.

Hän uskoi joulupukkiin tosissaan.

Joulu oli hänen lempijuhlansa.

Haluaisin huutaa ”rakas pikkusiskoni tule takaisin, muuten tänä vuonna ei tule joulua!” mutta olen keskellä katua.

Haluan pikkusiskoni takaisin. Muistan, kuinka näin hänen auton alle jääneen ruumiinsa ojassa. Katsoin sitä silloin vain lyhyen vilkaisun verran, mutta silti se kuva on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Joulu ei tunnu nyt miltään.

Pikkusiskoni oli se, joka toi joulun kotiin.

Siinä se. Mitä pidit? Odotatko jo kovasti joulua? Minä ainakin, ja synttäreitä myös!