Heii! Tänään taas Menetettyä salaisuutta. Edelliseen osaan pääset tästä ja kannattaa lukea se ensin, muuten et ymmärrä, miksi keijut ovat tässä pakenemassa ja… ehkä en paljastakaan enempää. Mene itse lukemaan.
Tuijotin Leonia.
Leon oli koko ajan juossut edelläni ja olin luullut, että hän tiesi, mihin me olimme menossa.
– Etkö sä oikeesti tiiä, missä me ollaan? kysyin.
– En… Leon huokaisi.
– Mitä jos me käännytään takaisin? ehdotin.
– Joo, vaikka me tultiin niin lujaa ja paniikissa, etten usko, että löydämme oikeaa tietä, Leon huokaisi. – Mutta voimmehan me koettaa.
– Ja tiedämmehän me tulleemme alhaalta päin, sillä lampi on kuopassa, muistutin.
Lähdimme kävelemään.
Ensin kuljimme oikeaaseen suuntaan varmoina siitä, mutta pikku hiljaa emme olleetkaan enää aivan varmoja asiasta. Kuljimme hitaasti metsässä ja yritimme miettiä, mihin lähteä.
– Kunpa me osaisimme lentää, huokaisin.
– Aslan olisi voinut opettaa… Leon huokaisi. – Hän tarjoutui eilen.
– Mutta sinä mäntti et suostunut, koska hän lesoili koko ajan sinulle, huokaisin. Minä en eilisiltana ollut ollut edes kotona.
– Anteeksi nyt vain, Leon sanoi. – Mutta kumpikohan meidät järkkäsi ongelmiin?
Sen jälkeen tuli pitkä hiljaisuus. Kävelimme vain eteenpäin. Äkkiä eteen tuli korkea kallio. Emme puhuneet mitään, lähdimme vain kiipeämään kalliota ylös. Se oli rankkaa, mutta meillä ei ollut muutakaan tekemistä.
Laella pysähtyimme katselemaan maisemia ja yritimme löytää lammen.
– Hei, tuolla on yksi, huomasin.
– Ja tuolla toinen, Leon tuhahti. – Ja kolmas. Luuletko, että tunnistamme oikean lammen?
– Tietenkin! huudahdin.
– Minä en olisi niin varma, Leon sanoi. – Katso, nyt miten paljon lampia täällä on.
– No etsitään sitten kotikylän puut, jos se on mielestäsi helpompaa! suutuin Leonille.
– Mites sinä sen teet? Leon kysyi.
– No sitä minäkin, etsitään nyt suosiolla se rapakko! huusin. Olin ehkä turhan agressiivinen, mutta olin nälkäinen, ja nälkäisenä minusta tuli kiukkuinen. Sitäpaitsi jalkoihini sattui jo kovasti.
– Hyvä on, hyvä on, Leon rauhoitteli.
Pyörittelin silmiäni. Leon rauhoittui aina sekunneissa.
– Onko sillä lammella jotain erikoisia tuntomerkkejä? Leon kysyi.
– Eipä kai, totesin. Minun olisi edelleen tehnyt mieli räjäyttää Leon kappaleiksi, mutta tiesin kyllä, että etsisimme oikeaa lampea tässä vielä viikon päästä, jos en suostuisi yhteistyöhön.
– Oletko varma? Leon kysyi.
– En, vastasin.
Nyt Leon pyöritteli silmiään.
Olimme jonkin aikaa hiljaa, sillä molemmat olivat toiselle vihaisia, eikä kumpikaan halunnut aloittaa keskustelua, sillä se olisi tiennyt nöyrtymistä sopuun.
– Luulen, että voimme rajata nuo lammet pois tuolla, sanoin lopulta. – Emme me sieltä millään ole voineet tulla.
– Ja nuo tuolla, ne vaikuttavat suolammilta, mutta meidän lampemme on hiekkapohjainen, Leon sanoi. Kuulosti siltä, että hän oli pohtinut asiaa jo pitkään ja oli odottanut, että minä aloittaisin keskustelun uudelleen.
– Eli sitten jää tuollainen alue maata, totesin. – Tosin olemme voineet kulkea ympyrääkin.
– Mutta me juoksimme aika suoraan. Sitten kun lähdimme palaamaan takaisin, meidän on täytynyt eksyä, sillä en muista tätä kalliota ollenkaan, Leon sanoi.
– Kuljimmeko me enemmän toiseen suuntaan? kysyin.
– Emme kai, Leon totesi.
– Onhan meidän ollut pakko, huomautin.
– Ehkä sitten vasemmalle, Leo ehdotti. – Ja sitten menetin suuntavaistoni täytsin, sen jälkeen harhailimme täysin päättömästi.
– Eli oletamme, että tämä on tuloreitistä katsoen oikealla? ehdotin.
– Niin kai, Leon vastasi.
– Meidän täytyy siis lähteä laskeutumaan täältä alas ja mennä suunnilleen tuohon suuntaan? kysyin.
– Etsitään nyt ensin se oikea lampi, Leon ehdotti.
Huokaisin milessäni. Äsken Leon oli vielä ollut lammen etsimistä vastaan, mutta nyt hän itse ehdotti, että etsisimme sen. Ota nyt sitten tuosta selvää, että mitä pitäisi tehdä.
Ryhdyimme etsiskelemään lampea. Sillä ei ollut mitään erikoistuntomerkkejä, jos ei laskettu pientä poukamaa, mutt täältäpäin katsottuna puiden pitäisi peittää se täysin, joten sitäkään ei näkyisi.
Lopulta olimme melko varmoja, etät olimme saaneet tähtäimeemme oikean lammen. Lähdimme siis kävelemään. Meidän oli käveltävä täydellisen suoraan, tai muuten emme löytäisi lampea. Siinä oli vain sellainen pienen pieni ongelma, että oikeastaan emme osanneet kävellä suoraan.
Lähdimme kuitenkin toiveikkaina yrittämään.
Mitä pidit? Tämän jälkeen ei luultavasti hetkeen tule uutta postausta, koska olen leirillä seuraavat kymmenen päivää.