Islan partiokilpailu

Moi! Tällä kertaa taas partiota. Olin toissa viikonloppuna itsekin ensimmäisissä partiokisoissa ja ajattelin nyt kirjoittaa niistä.

 

Luku 1

Pakkasin kiireellä. Kyyti tulisi viiden minuutin päästä, mutta olin vähän nukkunut pommiin, ja jouduin nyt kiireellä laittamaan rinkkaan ne kamppeet, joita en vielä eilisiltana ollut pystynyt.

Lopulta rinkka oli pakattu. Kyyti oli tullut. Onneksi Selman vanhemmilla oli iso auto, joten me kaikki mahduimme sinne rinkkoinemme. Kilpailuun olivat lähdössä minä, Selma, Mira (joka tosin ei olisi välttämättä jaksanut lähteä), Linnea ja Saana.

Autossa juttelimme jännittyneinä. Meille selvisi, että Saana oli unohtanut vasaran, joka olisi pitänyt ottaa mukaan, ja että Mira ja Linnea olivat pakanneet mukaan samat yhteiset tavarat, eli meillä oli kaksi sahaa, kirvestä ja talttaa.

– Mutta hei, mun rinkassa saattaa olla se yks vasara…, muistelin. – Se on kyllä ihan ruosteessa, mutta ehkä se toimii.

– Ja siinä laavussa ei muuten oo kiiloja, Selma sanoi.

– Eikö? kysyin.

– Ei, ja se on neljän hengen laavu, ja meitä on viis, Selma lisäsi.

– No kyllä me sinne ittemme sullotaan, päätin.

– Hei, se on tarkotettu neljälle aikuiselle, Linnea korosti.

– Nii, myönsin.

Kun pääsimme lähtöön, meille annettiin suljettu kirjekuori, jota ei vielä saisi avata.

– Avatkaa kirjekuori vasta, kun minä sanon, kilpailun järjestäjä komensi.

Ilmoittuneita vartioita oli 11, mutta vain kuusi vartiota seisoi ilmoittautumisajan päätyttyä valmiina lähtöön kirjekuoret avausvalmiina.

–No niin, voitte avata sen kirjekuoren, meille sanottiin.

Revimme kirjekuoren auki. Jäimme ensin ihmettelemään, miksei siinä ollut karttaa, joten emme huomanneet paperia, jossa luki Siirtymäohjeet, ennen kuin kaikki muut olivat sännänneet metroasemalle. Koska vartioita sai mennä ainoastaan kaksi samaan metroon, me päädyimme jäämään viimeisiksi odottamaan metroa erään toisen vartion kanssa.

 

Luku 2

Metromatkan jälkeen emme heti löytäneet sellaista katosta, joka olisi pitänyt löytyä metroaseman välittömästä yhteydestä. Olimme kuitenkin etsineet sitä väärältä puolelta metroasemaan, joten toinen vartio Nipsut ehti sinne ensin.

– Äh, meidän pitää nyt sitten oottaa, että Nipsut menee, huokaisin.

– No, saadaan me kai kartta, Mira totesi.

Saimme kartan, jossa näkyi koko pitkä reitti. Mira ja Linnea nurisivat sen pituudesta, mutta minä ja Selma keskityimme miettimään, miten sen kulkisimme. Saana oli hiljaa. Hän ei yleensä osallistunut suunnistukseen. Se ei ollut hänen vahvuuksiaan.

– Linnea, tuu tänne, katotaan tätä karttaa, Selma kutsui.

– Meidän pitää vissiin lähteä tohon suuntaan, osoitin yhteen suuntaan.

– Mut eikö Nipsut lähtenyt tonne? Mira kysyi ja osoitti vastakkaiseen suuntaan.

– Ne katto varmaan karttaa väärin, munkin mielestä meidän pitää mennä tonne, Selma tuhahti.

– Joo, Saana myönsi.

Lähdimme kävelemään ja löysimme kuin löysimmekin rastin 1. Siellä olisi pitänyt tehdä savesta ruukku, mutta meidän ruukkumme muistutti lähinnä laakeaa astiaa.

Nipsut löysivät rastille 1 noin puoli tuntia meidän jälkeemme. He näyttivät hieman lannistuneilta, mutta päättäväisiltä.

 

Luku 3

Lähdimme kävelemään. Rasti toisensa jälkeen hurahti ohi. Emme eksyneet sen kummemmin ennen kuin olimme ohittaneet ranstin 3.

– Öö. Mä en oo ihan varma, mutta musta tuntuu, ettei tää oo ihan oikee polku, totesin.

– Eikö tää oo? Tai siis ei sieltä paljoo muitakaan polkuja lähtenyt, Selma huomautti.

– Joo, mutta mä aion kävellä sinne ison tien varteen ja kattoa vielä kerran, mä en halua eksyä tähän metsään, totesin.

– En mäkään, mutta etkö sä just käyny siellä? Selma kysyi.

– En mä tiiä, sanoin. – En mä silloin löytänyt mitää, mutta jos me kaks mennään sinne vielä kerran ja nää muut tulee siihen kalliolle metsän reunaan ja on koko ajan valmiina löhtöön.

Kävelimme vielä kerran metsänreunaan ja minä ja Selma ison tien varteen.

Tällä kertaa löysimme oikean polun. Vidoinkin!

– Täällä on oikea polku! Tulkaa tänne! huusin muille. Samassa kuitenkin näimme myös Nipsut polulla, edessämme. Säntäsimme juoksuun ja ohitimme Nipsut. Pidimme hyvää tahtia yllä seuraavalle rastille asti.

 

Päivä sujui muuten hyvin. Saavuimme viidensinä yörastille. Siellä tehtävät olivat vaikeita, ja pääsimme nukkumaan vasta puolenyön jälkeen. Meitä kuitenkin lohdutti suuresti se, että Nipsuilla oli asiat vielä paljon pahemmin kesken ja laavussa makoillessamme kuulimme Nipsujen ääniä, kun ne tekivät ruokaa.

Yöllä tosin meinasin jäätyä, kun aikuisten makuupussi ei tarjonnut tarpeeksi lämpöä. Lisäksi yöllä yksti kepeistä kaatui päälleni ja minun ja Selman piti mennä laittamaan se takaisin.

 

Seuraavana aamuna lähdin innolla matkaan. Meidän lähtöaika oli toinen, mutta eksyimme metsään ja tulimme tietä pitkin rastille 1. Nipsut ja Lumikot olivat jo siellä. Olimme sentään kolmannet, ja painelimmekin kiireellä jatkamaan matkaa.

Ohitimme Nipsut matkan varrella, mutta Lumikot kulkivat rastille 3 asti edellämme. Siitä oli enää lyhyt matka maaliin. Maaliin piti myös viedä pölkky. Kannoimme sitä vuorotellen ja olimme ensimmäiset maalissa, koska Lumikot olivat kuulemma eksyneet.

– Jes! Maalissa! hurrasin.

Olimme iloisia. Pisteiden tullessa olimme neljänsiä (joskin siitä puuttuivat muutamien rastien pisteet), mutta illalla kun olin menossa nukkumaan, Selma lähetti minulle lopputulokset, olimme nousseet neljänsiksi!

 

Tässä tämä oli. Mitä pidit? Vai onko ärsyttävää, kun aiheena on niin usein partio?