Pitkien tarinoiden alkuja

Olen melkoinen ihminen aloittamaan tarinoita, mutta unohtamaan ne sitten täysin. Tässä on nyt kaksi melko pitkälle edennyttä tarinaa. Aikomuksenani oli laittaa tähän enemmänkin, mutta nämä ovat aika pitkiä. Teen varmaan vielä uuden postauksen lyhyemmille aluille. Haluan lisäksi vielä muisuttaa, että näiden kirjoittamisesta on jo pari vuotta aikaa, eli olen kehittynyt jo jonkin verran.

Ja anteeksi vielä postausvälistä…

 

Vakoojien ja agenttien sota

Tästä oli tulossa jokin hyvinkin mielikuvituksellinen ja jännittävä agenttitarina, mutta se jäi kesken vuosia sitten, enkä ole enää sittemmin jatkanut. Ja tiedän, että koko idea on kerrassaan eriskulmallinen, mutta…

– Agentti X7A, teille ja Q4S:lle on tehtävä, A1S sanoi.

– Millainen? agentti X7A kysyi.

– Teidän pitäisi vakoilla vakooja Mp4:n toimia, A1S selitti.

– Saanko ottaa mukaan myös agentti A7X:n? X7A kysyi.

– Saat, A1S vastasi.

– Kiitos, milloin lähdemme? X7A kysyi.

– Saatte lähteä tunnin päästä, A1S vastasi.

– Okei, X7A sanoi.

X7A:n oikea nimi oli Aida, mutta hän työskenteli huippusalaiselle agenttijärjestölle, joten hänelläkin oli salanimi. Ximena oli hänen adoptiosiskonsa, jolla oli tummat silmät, ruskea iho ja pikimusta tukka. Aida piti siskostaan hyvin paljon. Mukaan oli tulossa myös Q4S, joka oli ruskeatukkainen suomalainen fiksu poika. 

Aida lähti toimistosta ja hyppäsi pyöränsä selkään. Hän pyöräili Kammokatua alaspäin, kääntyi pitkälle Tuulitielle ja saapui lopulta Lähdekujan alkupäähän. Pieni portti piti kaupungin melun Tuulitiellä ja sulki Lähdekujan omaan hiljaiseen rauhaansa.

 Aida asui kolmikerroksisen talon korkeimmassa tornissa. Toinen torneista kuului Ximenalle. Asuinkerroksia oli vain yksi, sillä kellari ja ullakko veivät omat kerroksensa. Sitten oli neljä tornia, kaksi korkea ja kaksi hiukan matalampaa. Aida saattoi huoneestaan nähdä toimiston, Ximena ei.

Aida heittäytyi sängylleen ja otti kirjahylkystä kirjan. Hän ryhtyi lukemaan. Mikään ei rauhoittanut enempää, kuin kirjojen maailma. Sitten Aida muisti, että Q4s:ssälle eli Filipille oli ilmoitettava tehtävästä, samoin Ximenalle. 

– Aida, sun pitäs hoitaa Celiaa, Ceciliaa, Carlosta ja Charlieta vähän aikaa! Äiti huusi.

– En mä ehi, agenttijärjestön huippusalainen tehtävä alkaa kolmen vartin päästä! Aida huusi vastaukseksi. – Miks?

– Käyn kaupassa, eikä siinä mene kuin puoli tuntia, äiti vastasi.

– Entä Carmen? Aida kysyi.

– Otan mukaan, äiti vastasi.

– Vahdin, jos Ximenakin joutuu, Aida vastasi.

– Ximena! Äiti huikkasi yläkertaan.

– No? Ximena kysyi.

– Tule vahtimaan pieniä Aidan kanssa! Äiti vastasi.

– Okei, Ximena sanoi.

Onneksi pienien vahtiminen meni hyvin. Äiti tosin palasi vähän myöhässä. Sitten Aida soitti Filipille ja ilmoitti tehtävästä, joka heidän piti suorittaa.

Filip lupasi olla Lähdekujan kohdalla odottamassa. Aidsia huusi Ximenalle: – Ala tulla jo, Filip odottaa!

Siellä Filip jo odottikin Aidaa ja Ximenaa. 

 

Elämää saaristossa

Tästä oli tulossa suuri joukko kertomuksia samoista hahmoista, vähän samaan tyyliin, kuin monissa Astrid Lindgrenin kirjoissa. Idea kuitenkin vain jäi ja hahmot muuttuivat tylsiksi.

Syysmyrsky

Sinä aamuna oli myrskyisää. Koko Helsingin saaristo oli valtavien aaltojen peitossa. 

– Minusta tuntuu, että tänään sinun pitää kävellä Korkeasaaren kautta kouluun, Anelma, äiti sanoi.

– Miksi? Anelma kysyi.

– On niin myrskyisää. Severi ajoi karille yöllä ja on nyt sairaalassa, äiti sanoi.

– Ei kai, Anelma sanoi.

Severi oli Anelman, Ossianin, Unelman, Toivon ja Aatoksen setä. Hän oli Taisto-isän veli ja maailman paras setä. 

– Kyllä, äiti vastasi.

– Miten minä, Ossian ja Unelma päästään kouluun? On liian myöhäistä kävellä, Anelma ihmetteli.

– Isä noutaa teidät viidentoista minuutin päästä, äiti vastasi.

– Millä? Anelma kysyi.

– Motskarilla, sivuvaunulla ja peräkärryllä, äiti vastasi.

Anelma oli viidesluokkalainen, Ossian kolmasluokkalainen, Unelma tokaluokkalainen ja Toivo eskarilainen. Aatos oli vielä liian pieni kouluun. Sitten oli vielä 1-vuotias Aulis ja nimetön tyttövauva. 

He asuivat Hylkysaaren kartanossa. Siinä vieressä oli Korkeasaari. Perhe kuitenkin ajoi veneellä kouluun, sillä se oli nopeampaa. Setä oli poliisi, joten hän oli usein jo varhain aamulla hereillä. Kahdeksan aikaan ja 15 vaille yhdeksän eli 15 minuuttia ennen koulun alkua hän ajoi laiturille ja kyyditsi koululaiset kouluun. Tänään se ei onnistuisi.

 

Koulussa:

– Paikalla ovat näköjään kaikki muut paitsi Anelma, Peter, Salla, Hudeifa ja Karl, opettaja sanoi. 

– Peter ei voi tulla, ku on myrsky! Thomas huusi.

– Ei Anelmakaan! Jerry huikkasi.

– Okei, aloitamme koulun, opettaja sanoi.

 

Korkeasaaren porteilla:

– Ei, ei ja vielä kerran ei, tämä ei ole auki tänään, ei, ei edes läpikulkua! portinvartija-Saran sijainen huusi.

– Täytyy päästä koululle, isä sanoi.

– Se ei käy, sijainen sanoi ja sulki luukun.

– Mitä me nyt tehdään? Anelma kysyi. Hän oli pillahtamaisillaan itkuun. 

– Sitten te ette mene kouluun, isä sanoi.

– Sara olisi päästänyt meidät, Unelma sanoi.

Se oli totta, sillä Sara oli aina kiltti. Hän päästi heidät aina kulkemaan Korkeasaaren läpi, jos sedän vene oli rikki. Sedän vene oli nimittäin rikki aika usein.

Isä murahti jotain ja käänsi motskarin kotiin päin. He ajoivat kotiin. Pihalla ei ollut ketään, mutta sisällä Aulis riiteli Aatoksen kanssa. Äiti oli vessassa ja yritti sieltä huutaa poikia lopettamaan. Anelma nosti Auliin syliinsä ja vei hänet kehtoon. Aatos suuttui ja alkoi huutaa. Isä nosti Aatoksen lattialta ja vei ulos. Vauva oli kuitenkin jo herännyt ja aloittanut huutamisen. Äiti tuli vessasta ja rupesi lohduttamaan vauvaa. Pian vauva nukahti ja äiti nosti sen sänkyyn. Silloin vauva alkoi jälleen huutaa. Äidille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun ottaa vauva syliinsä. 

– Mutta miten me tehään kouluhommat tänään? Ossian ihmetteli.

– Kotoa käsin, äiti vastasi. 

– Ahaa, Anelma sanoi.

Pian kirjat oli jo kaivettu esiin ja oppilaat opiskelivat. Äiti oli auttamassa Unelmaa ja isä oli jo ehtinyt lähettää opettajalle poissaoloviestin.

 

Tässä nämä nyt olivat, aika pitkiä, mutta ihan mukavia. Ja jos jollain sattuu olemaan veikkaus/idea, kuinka jompikumpi olisi voinut jatkua, niin vaikka kommenteissa voi kertoa.😉😉 Nyt on varmaan aika lopettaa tämä postaus ja lähteä iltapalalle. :D