Historiamatkat – Elämää slummeissa

Heippa taas! Postausvälini on näköjään vähän venynyt, kun viikolla oli kaikkea hommaa, enkä saanut avattua konetta postausmielessä, mutta tällä kertaa perehdymme historiaan, 1800-lukuun. Pidän historiasta, joten ajattelin, että voisin aina välillä kirjoittaa historian tapahtumista.

13-vuotias Loviisa oli köyhän työläisperheen lapsi. Hänellä oli kaksi isoveljeä ja monta pikkusisarusta. Isoveljet Otto (18) ja Juho (15) tekivät jo töitä, kuin aikuiset. Loviisan ei onneksi aivan vielä tarvinnut, mutta kyllä hänkin teki töitä. Hän oli joka päivä pitkään töissä tehtaassa.

Eräänä talvisena aamuna Loviisa lähti jälleen tehtaaseen töihin. Kello oli puoli kahdeksan ja työt alkaisivat kahdeksalta. Loviisalla oli yllään ainoastaan hänelle liian pitkä mekkotakki, jonka äiti oli antanut, kun oli tehnyt itselleen uuden. Jaloissaan Loviisalla oli puiset pohjat, joiden päällä oli hieman nahkaa, mutta lumi tuli ikävästi kengistä läpi ja kasteli Loviisan paljaat varpaat.

Sisällä tehtaassa oli onneksi lämmintä, mutta silti Loviisa ei riisunut ulkovaatteitaan, joku voisi ottaa ne.

Loviisa asettui töihin suuren kehruukoneen äärelle. Valtava kone toimi höyryllä ja teki puuvillasta lankaa. Hänen tehtävänsä oli tarkistaa, ettei koneen alla ollut roskia ja huolehtia, että kone toimi normaalisti.

Viereistä konetta hoiti Loviisan ystävä, Vilhelmiina. Maria, kaksikon kaveri, työskenteli hieman kauempana.

– Huomenta, Loviisa tervehti.

– Huomenta, kuulitko jo uutiset? Vilhelmiina kysyi kiihtyneenä.

– Mitkä uutiset? Loviisa tiedusteli.

– Tänne suunnitellaan koulua, sellaista tehdaskoulua, jota kävisimme osan päivää, Vilhelmiina selitti.

– Ai me opiskelisimme osan päivästä? Loviisa ihmetteli ja Vilhelmiinan innostus alkoi tarttua häneenkin.

– Joo, Vilhelmiina myönsi. – Sellaisia on kuulemma jo ulkomailla ja maailman edistäjät haluaisivat sellaisen myös tänne Finlaysonille.

– Ahaa, Loviisa myönsi.

Päivä kului hitaasti. Loviisan kehruukone toimi onneksi moitteettomasti, joten hänellä ei mennyt aikaa mihinkään ylimääräisiin solmuihin tai vastaaviin. Tosin lattia oli erittäin likainen ja Loviisan täytyi jatkuvasti käydä keräämässä pölyä ja lankasilppua pois sieltä.

Illalla tuli uutinen, Finlaysonilla tosiaan aloitettaisiin koulu, sillä kaikkien piti oppia lukemaan ja ymmärtämään maailmaa.

Viikkoa myöhemmin myös Loviisan päivät kuluivat opiskellen. Aamulla tehtiin ensin kaksi tuntia töitä, sitten syötiin hieman, sitten opiskeltiin yhteen asti ja käytiin kotona syömässä. Joinain päivinä opiskelua jatkettiin vielä lounaankin jälkeen, mutta yleensä sitten tehtiin töitä kahdeksaan asti. Kahdeksalta lähdettiin sitten viimein kotiin.

Mutta koulu ei ollut ainoa muutos, sillä pikku hiljaa oli alkanut muodostua pieniä työväenpuolueita, jotka halusivat paremmat työolosuhteet. Tehtaiden omistajilta vaadittiin esimerkiksi 8-tuntisia työpäiviä, vakuutuksia ja parempaa palkkaa. Osa vaatimuksista oli jo luvattu toteuttaa.

Tällä kertaa tällainen. Ja tiedän, tuo loppu on vähän kökkö, kun en saanut siitä loogisempaa, mutta taitaa tämä julkaisukelpoinen olla. Pieni perehdytys 1800-lukuun.