Siirin kouluarkea –> Jatkotarinan osa 2

Hei taas! Tällä kertaa jatkamme Siirin tarinaa. Jos et ole lukenut edellistä osaa, niin siihen pääset tästä. Kannattaa lukea se ensin. Tässä osassa Siiri joutuu pariin hieman noloon tilanteeseen, jotka eivät ainakaan helpota arkea. Toisinaan kouluarki puolestaan sujuu hyvin, mutta kouluarki on vaikea asia jokaiselle. Mutta ei tässä muuta, lukuiloa!

 

Luku 3

Siiri potkaisi ovea raivoissaan. Hän ei halunnut myöhästyä köksästä, sillä se oli mukava aine.

Siiri tuijotti lasioven taakse. Siellä ei näkynyt ketään ihan lähellä.

– Ooh, Janetilta on tullu uus snäp! Minea huudahti.

Siiri oli aivan raivoissaan, ensin Minea oli tahalleen myöhästyttänyt heidät ja nyt tämä vain selasi puhelintaan kaikessa rauhassa, ikään, kun heillä ei olisi ollut mikään kiire.

Siiri vilkaisi aulaa. Aula oli melkein tyhjä, mutta oli siellä sentään suurin pirtein kymmenen oppilasta. Ensin Siiri mietti, miksi, mutta sitten hän tajusi, tuolla ryhmällä olisi varmasti kässää!

Juuri silloin heidän takaansa kuului askelia ja teknisen työn opettaja Matti Virta astui aulaan.

– Insinööri Virta! joku pojista hihkaisi.

– Siinä on näköjään amatööri Sivula, Matti tokaisi.

– Minea, me päästään nyt sisään, Siiri ilmoitti Minealle.

– No niin, siinä näet, ei hätä ole tämän näköinen, Minea sanoi tyynesti.

– Ai ei, myöhässä me joka tapauksessa olemme, Siiri huokaisi. Sitä paitsi hän joutuisi selittämään yksin köksän opettajalle, mitä varten hän oli myöhässä, sillä hänen sukunimensä oli yksi ensimmäisistä, Aaltonen, kun taas Minea oli Minea Vähä-Kangas, eli Minea oli juuri toisessa köksän ryhmässä. Kuin pisteenä iin päälle Minean opettaja oli kiva ja aurinkoinen, kun taas Siirin opettaja oli ankara, eikä sietänyt virheitä.

Siiri marssi raivoissaan köksän luokan eteen ja koputti oveen tarkistettuaan ensin, ettei ovi ollut auki.

Viljami tuli avaamaan oven.

– Siiri, missäs sinä kuhnit? opettaja Agata Marjaniemi tivasi tiukkaan sävyyn.

– Öö… Mä en huomannu, et se ovi oli auennu, ja sit mä tajusin, et kaikki oli menny jo sisään ja silleen, Siiri selosti sekavasti. Hän ei halunnut mainita, että myöhästyminen oli oikeastaan Minean vika, sillä olisihan hän yhtä hyvin voinut lähteä pois Minean ja tämän kavereiden seurasta.

– Ensi kerralla pidä tarkemmin silmällä ovea, äläkä tuijota puhelinta, Agata komensi. – Tällä kertaa en laita myöhästymistä.

Siiri huokaisi helpotuksesta, muuten olisi ollut hieman selittelemistä kotona.

 

Luku 4

Kun ensimmäinen kotitalouden tunti lopulta loppui, Siiri kiiruhti ulos luokasta ja etsi Minean käsiinsä. Oikeastaan Siiriä ei huvittanut yhtään olla tämän seurassa, mutta yksinkään hän ei oikein viitsinyt välituntiaan viettää, eikä muita kavereita oikeastaan ollut, siitä oli edellisenä vuonna pitänyt huolen Aarne, luokan pahin kiusanhenki.

– Mitä te teitte? Minea kysyi. – Me käytiin läpi jotain kasviksia ja ne maistu ihan pahville.

– Ai me tehtiin samaa, mutta mä kyllä tykkäsin niistä juureksista, Siiri sanoi.

– Sä nyt tykkäät kaikesta, Minea tuhahti.

– Mit– Siiri aloitti, mutta hänen äänensä hukkui Amandan, Riitan ja Emilian tervehdyksiin.

– Moi Mipe, ooksää nähny Saagaa, ku se on 7E-luokalla nii me ei tiietä, et mitä sil on ollu ja et mitä se… tai siis milloin se tulee ja mistä, Emilia selosti. – Mä olin ettimäs sitä, ku mä yhtäkkii vaa löysin Aman ja Riksun käytävältä. Siel oli kans Elski, mut se tais jäähä jälkeen, ku se vaa katto puhelinta.

– Meil oli köksää, Minea sanoi. – Ja mul ei oo mitään hajuu Saagan oppitunneista.

Siiri olisi tiennyt vallan hyvin, että Saagalla oli viime tunnilla ollut uskontoa, ja että hän tulisi A-siivestä ja että sieltä menisi hetki kävellä. Siiri ei kuitenkaan viitsinyt sanoa ajatuksiaan ääneen, ei kukaan kummiskaan olisi kuunnellut.

Tytöt lähtivät kävelemään johonkin suuntaan. Siiri seurasi hajamielisesti perässä lukien samalla repusta kaivamaansa kirjaa, joka oli nimeltään Roistoakatemia, kaapparin kääty [tähän väliin kirjavinkkaus, kannattaa lukea, tosi hyvä kirja]. Jotenkin Siiri onnistui törmäämään lukioikäiseen poikaan, ja karahtamaan tulipunaiseksi. Onneksi edellä kävelevät tytöt eivät huomanneet sitä, muuten sille olisi naurettu vielä ensi joulunakin.

– Aa sori, mä en huomannut, Siiri vain mutisi hiljaa.

– Voi *kirosana*, Alsku jätti mut avatulle! Minea huudahti.

– Kuka on Alsku? Siiri kysyi.

– Ai eksä tiiä? Minea kysyi. – Alsku eli Alisa-Ulriika, mun vanha luokkalainen.

Jälleen Siiri tunsi olonsa ulkopuoliseksi, hän oli nimittäin muuttanut paikkakunnalle vasta viime kesänä, joten hän ei tuntenut muiden vanhoja luokkalaisia ja entisiä kavereita. Ainut tuttu oli Iiris, joka tuli samasta koulusta, mutta kulki bussilla kouluun, ja jolla oli niin paljon kavereita, ettei Siiri mahtunut mukaan.

Ruokana oli spagettia ja jauhelihakastiketta, yhtä Siirin lempiruuista. Siiri söi hyvällä ruokahalulla ja haki lisää. Muut tölläsivät puhelimiaan. Saagakin oli löytänyt heidät, samoin Elli.

Muut olivat jo menneet palautusjonoon, ennen kuin Siiri sai syötyä. Hän lähti äkkiä kiiruhtamaan kohti palautuslinjastoa, eikä huomannut jalkaa, joka työntyi häntä kohti erään pöydän alta.

 

 

 

Entä tämä osa? Onnistuiko tämä paremmin vai huonommin? Päätin jättää tämän nyt tällaiseen kohtaan, josta voi oikeastaan arvata, mitä käy seuraavaksi. Jatkoa tulee joskus, jahka jaksan kirjoittaa… Tästä pääset jatko-osaan. Mutta  sinä puolestasi voisit NYT, juuri nyt raapustaa kommenttiin mielipiteesi ja lähettää sen.