Valinta

Moi taas! Tämä on tällainen lyhyt tarina, jossa tapahtumat etenevät nopeasti. Lukuiloa! ❤️😊

Tarina kertoo siis 12-vuotiaasta Miljasta.

Olin kuin lintu, joka lensi taivaalla. Näin maan ja taivaan. Mutta ilma oli aina vain kuumempaa ja kuumempaa. Lensin yhä vain eteenpäin, mutta ilma senkuin kuumeni.

Äkkiä havahduin hereille unestani. Uni katosi, mutta kuumuus ei. Oli kuumaa ja jopa suljettujen silmäluomieni takaa näin valoa.

Avasin silmäni ja tuijotin huonettani. Tulipalo! Liekit nuolivat ovea. Säntäsin ikkunan luo mahdollisimman nopeasti. Otin kahvan ja vääntelin ikkunan auki. Olin aivan paniikissa.

Onneksi huoneessa ei ollut muita, vaikka tavallisesti jaoin sen kahden pikkusiskoni kanssa. Nyt kuitenkin toinen siskoni oli kaverillaan yötä ja toinen oli mennyt vanhempien makuuhuoneeseen nukkumaan. Olin siis yksin huoneessa.

Olin juuri hyppäämässä ikkunasta ulos, kun aivoni selkeytyivät. Äsken ainoa asia, jota olin ajatellut, oli ollut henkeni pelastuminen. Nyt kuitenkin jäin miettimään asiaa tarkemmin, kaikki tavarani jäisivät tänne liekkimeren keskelle.

Nappasin peittoni sängystäni ja heitin sen päälle muutaman kirjan, kaikki päiväkirjani, ne muutamat tarinat, jotka olin kirjoittanut itse ja lisäksi sänkyni päässä lojuvan valokuva-albumin.

Heitin peittomytyn ikkunasta ulos ja loin viimeisen silmäyksen huoneeseen. Olin juuri heittäytymässä ikkunasta ulos, kun huomasin nuorimman pikkusiskoni rakkaimman pehmolelun. Vanha kulunut koira oli jo melkein tulessa. Säntäsin sen luo. Sain juuri koiran pitkästä nuhjuisesta hännästä, kun liekit roihahtivat kunnolla ja tuli tarttui yömekkoni helmaan. Kiljaisin kimeästi ja ampaisin täyteen juoksuun kohti ikkunaa. Yhdellä loikalla selvitin tieni koulupöytäni ääreen ja toinen loikka lennätti minut ikkunalaudalle. Käännyin ympäri ja laskeuduin palotikkaiden päähän. Ne päätyivät kahden metrin päässä maasta. Vilkaisin pehmolelua, jonka toinen etutassu oli hiiltynyt ja omaa yömekkoani, jonka helmassa oli yhä pieniä kipinöitä.

Sitten loikkasin kohti maata. Tarkoituksenani oli päätyä sesomaan pihanurmelle, mutta jotenkin hyppyni meni pieleen. Toinen jalkani petti ja päädyin kyljelleen maahan ja suoraan kylkeni alla oli suuri kivi. Käteni osui pihakeinuun.

– Auuh! huusin.

– Milja! kuulin äidin huudon jostain kauempaa. En kuitenkaan kyennyt avaamaan silmiäni.

– Milja! äidin ääni kuului aina vain kovempaa.

Onnistuin jotenkin saamaan silmäni auki. Makasin takapihallani ja talo paloi takanani. Äiti seisoi vieressäni ja isä ja pikkusiskoni kapusivat parhaillaan aitaa alas. Heidän olikin helpompi, koska palotikkailta pääsi suoraan aidalle.

– Tule, äiti sanoi ja laski kätensä minulle.

– Sattuu kylkeen, voihkaisin.

– Pystytkö kävelemään? isä tiedusteli minulta.

– Kai, sanoin.

Nousin ylös ja noukimme mukaamme kaikki pihalla lojuvat tavarat. Sitten kuersimme koko rivitalomme parkkipaikalle. Isä avasi asuntoautomme oven ja väänsi lämmityksen täysille. Siellä me voisimme olla tämän yön ainakin.

Mitä pidit? Kommentoi ihmeessä ja haluan tietää, olisiko tähän sopinut kohta: ”Heräsin ja huomasin, että olin pudonnut sängystä.” kohtaan, jossa Milja makaa maassa.